EU:ta koskevat luvut
Kotitaloussektori
Parhaiden ENERGY STAR -laitteiden valitseminen on ympäristön kannalta todella tärkeää. Toimistolaitteet ovat merkittävä - ja kasvava - osa sähkön kokonaiskulutusta.
Eurooppalainen ilmastonmuutosohjelma (ECCP) ennustaa kotitaloussektorilla 15 jäsenvaltion EU:n toimistolaitteiden käytöstä aiheutuvien vuosittaisten kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymistä yhdestä tonnista (vuonna 1990) 29 tonniin (vuoteen 2010 mennessä). Tämä johtuu EU:n vuotuisen sähkönkulutuksen lisääntymisestä 2 terawattitunnista (vuonna 1990) 64 terawattituntiin (vuoteen 2010 mennessä). Se riittää tekemään tyhjäksi jo aikaansaadut parannukset kodinkoneissa (jääkaapeissa, pesukoneissa jne.) ja valaisussa, joita on yritetty kehittää energiatehokkaammiksi. Nämä luvut koskevat 15 jäsenvaltion EU:ta. Laajentuneessa 25 jäsenvaltiota käsittävässä EU:ssa energiatehokkuus tulee toteutumaan hitaammin, mutta toimistolaitteiden määrä luultavasti kasvaa nopeammin.
Vuoteen 2010 mennessä toimistolaitteet (viihde-elektroniikkaa lukuunottamatta) muodostavat noin 8,9 prosenttia tyypillisen EU:n kotitalouden sähkölaskusta. Kilowattitunnin hinnan ollessa 0.10 euroa EU:n kotitalouksien keskimääräiset kodin toimistolaitteita koskevat sähkökustannukset ovat yli 40 euroa vuodessa. 15 jäsenvaltion EU:n vuotuiset kodin toimistolaitteita koskevat sähkön kokonaiskustannukset ovat lähes 7-8 miljardia euroa.
Toimistolaitteet ovat nopeimmin kasvava osa kotitalouksien sähkölaskuissa, mutta ne muodostavat myös suurimman säästöpotentiaalin omaavan tuoteryhmän.
Toimistolaitteiden energiansäästömahdollisuudet ovat oikeanlaisella toiminnalla yli 50 prosenttia. ECCP:n mukaan sähkönkulutus voi laskea 31 terawattituntiin vuodessa, minkä seurauksena hiilidioksidipäästöjä (CO2-päästöjä) olisi 14 tonnia vuodessa. 15 jäsenvaltion EU:n vuotuiset sähkön kokonaiskustannukset toimistolaitteiden osalta voivat laskea neljään miljardiin euroon vuodessa.
Palvelusektori
Parhaiden ENERGY STAR -laitteiden valitseminen on ympäristön kannalta todella tärkeää. Toimistolaitteet ovat merkittävä - ja kasvava - osa sähkön kokonaiskulutusta palvelusektorilla.
Toimistolaitteet 15 jäsenvaltion EU:ssa
Lähde: ECCP 2nd Progress Report, Can we meet our Kyoto targets?, 2003.
| Sähkönkulutus terawattitunteina vuodessa |
Kotitaloussektori |
Palvelusektori |
Teollisuus |
Yhteensä 15 jäsenmaan EU:ssa |
| Vuonna 1990 |
2 |
27 |
8 |
37 |
| Vuoteen 2010 mennessä |
64 |
76 |
16 |
156 |
| Vuonna 2010 (säästötoimenpiteillä) |
31 |
34 |
8 |
73 |
|
| Hiilidioksidipäästöt tonneina vuodessa |
Kotitaloussektori |
Palvelusektori |
Teollisuus |
Yhteensä 15 jäsenmaan EU:ssa |
| Vuonna 1990 |
1 |
14 |
4 |
19 |
| Vuoteen 2010 mennessä |
29 |
34 |
7 |
70 |
| Vuonna 2010 (säästötoimenpiteillä) |
14 |
15 |
4 |
33 |
|
| Sähkökustannukset miljardeissa euroissa hinnan ollessa 0.10 euroa/kWh. |
Kotitaloussektori |
Palvelusektori |
Teollisuus |
Yhteensä 15 jäsenmaan EU:ssa |
| Vuonna 1990 |
0.2 |
2.7 |
0.8 |
3.7 |
| Vuoteen 2010 mennessä |
6.4 |
7.6 |
1.6 |
15.6 |
| Vuonna 2010 (säästötoimenpiteillä) |
3.1 |
3.4 |
0.8 |
7.3 |
|
Palvelusektorilla odotetaan vuotuisten hiilidioksidipäästöjen kasvavan 14 tonnista (vuonna 1990) 34 tonniin (vuoteen 2010 mennessä), mikä sähkönkulutuksessa vastaisi 27 terawattituntia vuonna 1990 ja 76 terawattituntia vuoteen 2010 mennessä. Vuoteen 2010 mennessä toimistolaitteiden sähkönkulutuksen osuus tulee olemaan 11,4 prosenttia palvelusektorin kokonaiskulutuksesta. Lisäksi laitteistojen aiheuttama lämmönhukka vaikuttaa myös myös ilmastointikustannuksiin (arvioitu 15 jäsenvaltion EU:n ilmastointiin kulutettu sähkö vuoteen 2010 mennessä on 123 terawattituntia vuodessa). COP:n ollessa 3, 76 terawattitunnin jäähdyttämiseen kuluisi noin 25 terawattituntia. Tämä on yleisintä keväällä ja kesällä, joten arvioitu kulutus olisi noin 10-20 terawattituntia vuodessa eli noin 10 prosenttia ilmastoinnin kokonaiskustannuksista.
Nämä luvut koskevat 15 jäsenvaltion EU:ta. Laajentuneessa 25 jäsenvaltiota käsittävässä EU:ssa energiatehokkuus tulee toteutumaan hitaammin, mutta toimistolaitteiden määrä luultavasti kasvaa nopeammin.
Kilowattitunnin hinnan ollessa 0,10 euroa, 15 jäsenvaltion EU:n kaikkien sektoreiden vuotuiset suorat (76 terawattituntia) ja epäsuorat (noin 14 terawattituntia) toimistolaitteita koskevat sähkökustannukset tulevat vuoteen 2010 mennessä olemaan noin 9 miljardia euroa.
Toimistolaitteet ovat nopeasti kasvava osa ainakin palvelusektorin sähkölaskuissa, mutta ne muodostavat myös suurimman säästöpotentiaalin omaavan tuoteryhmän. Toimistolaitteiden energiansäästömahdollisuudet ovat oikeanlaisella toiminnalla yli 50 prosenttia. ECCP:n mukaan 34 terawattitunnin suora sähkönkulutus vuosittain on mahdollista palvelusektorilla vuoteen 2010 mennessä, minkä seurauksena CO2-päästöt olisivat 15 tonnia vuodessa. 15 jäsenvaltion EU:n kaikkien sektoreiden vuotuiset sähkön kokonaiskustannukset laskisivat neljään, viiteen miljardiin euroon sähkön hinnan ollessa 0,10 euroa kilowattitunnilta.
|
|

Kaavio: Kotitalouksien sähkönkulutus, Vuoteen 2010 mennessä, EU-15 (%)
Lähde: European Climate Change Programme , 2003
|
|